Ihmissuhteet

Jumala pohdiskelee Raamatun alussa: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään” (1. Moos. 2:18). Hän loi meidät sosiaaliseen kanssakäymiseen itsensä ja toistemme kanssa, tarvitsemaan, auttamaan ja rakastamaan toisiamme. Joitain yksittäisiä pylväspyhimyksiä lukuun ottamatta ihmiset hakeutuvat ja ajautuvat yhteisöiksi. Osa yhteisöistä perustuu perhesiteisiin, osa asuinpaikkaan tai ikäryhmään, osa puhtaasti mielenkiinnonkohteisiin tai jaettuun ideologiaan, eli aatteeseen.

Ihmissuhteemme vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee. Kotikasvatuksella on huomattava merkitys lapsena ja vähän vanhempanakin. Kypsyessään voi sitten päättää tietoisesti, mitä vanhempiensa opeista ottaa ja mitä jättää. Teinivuosina kaverit ovat tärkeitä, kun kasvaa etäämmäs vanhemmista ja etsii omaa itseään yhdessä muiden samassa vaiheessa olevien kanssa. Omilleen muutettua vertaisryhmästä on myös suuri apu. Opiskelijat voinevat allekirjoittaa viisauden: ”Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet” (Sananl. 15:17).

Lähipiirimme kanssa vaikutamme toisiimme ja muutamme heitä muuttuen itsekin samalla. Tai Sananlaskujen kirjan sanoin: ”Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä” (Sananl. 27:17). Se, miten juttelemme keskenämme, miten kommunikoimme, miten näytämme välittämistä – kaikki nämä muotoutuvat vuorovaikutuksessa lähipiirimme kesken. Jos esimerkiksi lapsuuden perheessä ei ole sanottu ääneen, että rakastaa, sen sanominen voi olla vaikeaa pitkään ja vaatia tietoista opettelua.

Koska perheet ovat erilaisia, saamme erilaiset lähtökohdat elämään. Toisilla on onnellinen lapsuus ja tyyni kasvatus, toisilla kaikkea muuta. Lapsuuden perheen ei tarvitse kuitenkaan antaa määrätä koko elämäänsä, eikä siinä ole pakko roikkua, jos se on pahaksi. Myöhemmin elämässä löydettävistä ystävistä voi tulla paljon läheisempiä ja meille parempaa tekeviä kuin biologisesta perheestä. Sananlaskut tietää kertoa: ”tosi ystävä on enemmän kuin veli” (Sananl. 18:24).

Luottamus

Jos ihmissuhteessa ei ole luottamusta, se jää auttamatta pinnalliseksi. Mitä uskaltaa kertoa, jos ei voi olla varma, lähteekö juttu kiertämään? Paljonko uskaltaa panostaa aikaa ja tunnetta, jos toinen saattaa milloin vaan lähteä lätkimään tai kadota jonnekin? Miksi nojata toiseen vain kaatuakseen kuralätäkköön?

Rakkaus

Rakkauden kaksoiskäsky opetta meille, että ihmisen tulisi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään. Äkkiseltään tuota katsoessa saattaa huomata kaksi rakkauden kohdetta, mutta tosiasiassa heitä on kolme: Jumala, lähimmäinen ja ihminen itse.

Ennen kuin osaat rakastaa lähimmäistä, sinun pitää osata rakastaa itseäsi. Sinä olet ihme. Jumala on sinut suunnitellut ja tarkoituksella luonut juuri sellaiseksi kuin olet. Älä kuvittele, että olisit arvokas vain sen tähden, mitä voit toisille antaa. Sinulla on itseisarvo. Olet rakkauden arvoinen, koska olet sinä. Et tarvitse kumppania todistamaan itsellesi ja maailmalle, että olet arvokas. Usko se ensin itse ja hakeudu sitten vasta suhteeseen toisen kanssa, joka myös arvostaa itseään – ja sinua.

Seurustelu on tutustumista ja rakastumista. Se on ihanaa, hykerryttävää ja mieltä lämmittävää. Sen kautta oppii uutta niin kumppanistaan kuin itsestään ja siitä, millaisia te olette yhdessä. Siinä myös näkee, oletteko hyvä tiimi vai olisiko viisaampaa jatkaa eteenpäin omin päin. Ei kannata lähteä sillä ajatuksella, että ajan kanssa muuttaa toisen sellaiseksi kuin haluaa hänen olevan, ja sitten voi olla onnellinen sen oman haaveversion kanssa. Tämä on epärealistista ja epäreilua teille kummallekin.

Työn puolesta pääsen monesti juttelemaan hääparien kanssa siitä, miksi he ovat menossa naimisiin juuri kumppaninsa kanssa. Melkein aina vastaus on se, että he luottavat toisiinsa ja kykenevät keskustelemaan mistä vaan. Parisuhteessa on todella tärkeää puhua avoimesti kaikesta, myös vaikeista asioista. Aivan valtava määrä kaikenlaista tyhmää säätöä ja väärinymmärryksiä voitaisiin skipata totaalisesti, jos ihmiset vihjailun ja rivien välistä lukemisen sijasta puhuisivat toisilleen suoraan ja rehellisesti.

Seksuaalisuus

Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä ja Jumalan lahja sekin. Se tuo meille paljon iloa ja mielihyvää, mutta myös hölmöilyä ja ehkä häpeääkin, jos sitä ei osaa käsitellä fiksusti. Oma seksuaalisuus on niitä asioita, joihin kasvetaan pikkuhiljaa iän ja kokemuksien karttuessa. Toisille siitä tulee iso osa elämää, toisia se taas ei juurikaan kiinnosta.

Seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvää tieteellistä tietoa kannattaa hankkia koulun oppikirjoista ja muista luotettavista lähteistä. On oleellista tietää omaan terveyteen ja ruumiiseen liittyvistä asioista sen sijaan, että häpeästä tai häveliäisyydestä jättäisi lukematta, miten kroppa toimii. Lähteiden luotettavuus on siksi fiksua tarkistaa, että netissä on mielettömästi mututietoa ja suoranaisesti vääriä käsityksiä (jos et usko, niin tsekkaapa huviksesi vaikka r/badwomensanatomy ja kauhistu, mitä tapahtuu, kun Jenkkilän kouluissa ei opeteta seksuaalisuudesta riittävästi).

Avioliitto

Aina ei toki eletä onnellisesti loppuun asti, kuten saduissa. Joskus yhdessä jatkaminen on liian vaikeaa, eikä edes terapian kautta pysy liitto kasassa. Silloin on avioeron aika – parempi se on kuin jäädä hakkaamaan päätä puuhun ja pysyä suhteessa, joka on pahaksi omalle mielenterveydelle tai jopa fyysiselle terveydelle.

Myös avioliitossa on tärkeää muistaa rakastaa itseään, ei vain puolisoaan (ja mahdollisia lapsiaan).

Kysymykset

1. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimpiä asioita perhesuhteissa / ystävyyssuhteissa / seurustelusuhteessa?
2. Millainen seurustelukumppani haluaisit olla?
3. Lue 1. Kor 13: 1–10, 13. Millaisen kuvan se antaa rakkaudesta? Oletko samaa mieltä tekstin kanssa rakkauden luonteesta?