Valitettavan monen mielikuva kristitystä on äärikonservatiivinen poliitikko, jolla on otsa rypyssä ja sormi pystyssä. Ajatellaan, että kristityt ovat vanhanaikaisia tiukkapipoja, joilla on nuttura liian kireällä ja Raamattu lyömäaseena. Huolimatta sellaisten medianäkyvyydestä, he eivät ole edustavia esimerkkejä kristityistä. Koska kirkkomme on kansankirkko, valtaosa kirkkomme jäsenistä on huomattavasti liberaalimpia kuin muutamat kovaääniset konservatiivit ja ne, jotka kirkossa useimmiten käyttävät valtaa.
Mistä kristityn sitten tunnistaa? Jeesus itse sanoo: ”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 34–35). Kristityn todellinen tuntomerkki ei siis ole viha, vaan rakkaus.
Moni arastelee kutsua itseään uskovaksi. Heidän mielessään rima on asetettu liian korkealle – pitäisi käydä kirkossa joka sunnuntai, lukea Raamattu läpi kerran vuodessa ja osata virret ulkoa. Todellisuudessa on ihan turhaa asettaa uskolle tällaisia vaatimuksia. Kristitty on kastettu ihminen, joka uskoo Jeesuksen sovitustyöhön, ja jonka elämässä usko näkyy rakkautena. Usko ei ole kapula elämän rattaissa, vaan voimavara. Se tarkoittaa, että ihmisellä on luottamus parempaan tulevaisuuteen. Vaikka vastaan tulisi mitä, hän tietää elämänsä olevan Jumalan käsissä – Jumalan, joka rakastaa häntä ja haluaa hänen parastaan.
Kummius
Kummius on yksi tapa näyttää, että kristittyjä on monenlaisia. Jokainen kastettava – lapsi, nuori tai aikuinen – saa ainakin yhden kummin. Kummi on konfirmoitu seurakunnan jäsen, jonka tehtävä on auttaa huoltajia lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Varttuneemman kastettavan kummi on kristitty vierelläkulkija ja esirukoilija. Vaatimukset olla konfirmoitu ja seurakunnan jäsen nousevat kummin tehtävästä osallistua kristilliseen kasvatukseen ja olla kummilapselle kristityn esimerkkinä. Kuinka kummi voisi kertoa lapselle kristinuskosta, jos ei itsekään siitä mitään tiedä? Siksi vaaditaan riparia ja konfista. Kuinka kummi voisi näyttää kristinuskon olevan merkityksellistä, jos se ei merkitse hänelle itselleen sen vertaa, että olisi kirkon jäsen? Siksi pitää kuulua kirkkoon voidakseen olla kummi.
Kummi voi tukea lapsen kristillistä kasvatusta monin tavoin. Hänen tehtävänsä alkaa kastejuhlassa, jossa hän yhdessä muun väen kanssa tunnustaa kristillisen uskon kummilapsensa puolesta ja siunaa häntä. Kummi voi myös päästä kastetilaisuudessa lukemaan raamatuntekstiä, kuivaamaan vauvan päätä tai osallistumaan esirukoukseen.
Ei tarvitse odottaa ripariin asti, että kertoisi kummilapselle kristinuskosta. Myös pienen lapsen kanssa voi jutella Jumalasta. Hänelle voi opettaa iltarukouksen ja lastenvirsiä sekä lukea Lastenraamattua. Hänen kanssaan voi mennä kirkkoon ja viedä hänet alttarille siunattavaksi. Seurakunnat järjestävät joskus toimintaa, joka on suunnattu erityisesti kummeille ja heidän kummilapsilleen.
Kun kummilapsi on vähän varttuneempi, voi hänelle opettaa ehtoollisen merkityksestä. Sen tehtyään kummi voi olla se aikuinen, jonka kanssa lapsi pääsee ensimmäistä kertaa nauttimaan ehtoollista. (Ehtoollisellehan saa mennä, kun on kastettu kristitty ja tietää ehtoollisen merkityksen. Konfirmoimattomalla vaan pitää olla kristillisestä kasvatuksesta vastaava aikuinen mukana sanomassa, että hän ymmärtää ehtoollisen merkityksen.)
Useimmiten kummi pääsee konfirmaatiossa siunaamaan kummilastaan. Mutta kummius ei lopu konfirmaatioon, vaikka moni niin ajattelee. Kummin on tarkoitus olla kummilapsensa mukana koko elämän ajan – olla aikuinen ystävä ja vanhempi kristitty, jonka puoleen voi tarvittaessa kääntyä. Kummin tulisi rukoilla kummilapsensa puolesta koko elämänsä ajan.
Alla tubettaja Emiliapapin vinkkejä kummille.
Yksi kirkko – Kristuksen kirkko
Uskontunnustuksessa seurakunta tunnustaa uskonsa ”pyhään yhteiseen seurakuntaan” ja ”pyhien yhteyteen”. Ajatus pyhästä yhteisestä seurakunnasta ei tarkoita sitä, että vain me olisimme ne pyhät, Jeesuksen omat – eivät naapuriseurakuntaan tai muihin kirkkokuntiin kuuluvat. Uskontunnustuksen viesti on, että Pyhä Henki yhdistää kaikki Kristukseen uskovat yhdeksi kirkoksi seurakunta- ja kirkkokuntarajoihin katsomatta. Jeesus halusi, ”että he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21).
Pyhien yhteys tarkoittaa samaa, mutta menee oikeastaan vielä syvemmälle. Sen viesti on sama kuin alttarikaiteen sanoma. Alttarikaide on puoliympyrän muotoinen. Sen toinen puolikas on meille näkymätön todellisuus, jota edustavat enkelit ja kuolleet kristityt – he yhtä lailla kuuluvat Jumalan perheeseen, pyhiin, Kristuksen kirkkoon.
Kristillisiä kirkkokuntia on monia ja niiden välillä on opillisia ja kulttuurisia eroja. Pohjimmiltaan näillä eroilla ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä kaikkia yhdistää usko Jeesukseen.
Kirkon hallinto
Meidän kirkkomme on jaettu seurakuntiin. Seurakunta on alueellinen yksikkö, jolla on oma hallinto, talous, toiminta, työntekijät ja jäsenet. Seurakuntaa johtaa kirkkoherra yhdessä talousjohtajan ja luottamushenkilöiden kanssa. Kirkon jäsen kuuluu siihen seurakuntaan, jonka alueella hän on kirjoilla. Tietoa omasta seurakunnastasi löydät parhaiten kyseisen seurakunnan nettisivuilta.
Seurakuntavaalit järjestetään neljän vuoden välein. Toisin kuin muissa vaaleissa, seurakuntavaaleissa jo 16-vuotiaat ovat äänioikeutettuja. Vaaleissa äänestetään seurakunnan luottamushenkilöistä, jotka päättävät mm. seurakunnan rahankäytöstä, toimintasuunnitelmasta ja työntekijävalinnoista. Heillä myös on äänioikeus kirkolliskokousvaalissa (jossa riviseurakuntalainen ei siis pääse äänestämään). Äänestysaktiivisuus seurakuntavaaleissa on surullisen pieni ja sen takia kirkon päättäjät näyttävät paljolti kirkon aktiiveilta, eivät niinkään kirkon laajemmalta jäsenkunnalta. Siksikin on tärkeää, että jokainen äänioikeutettu äänestää seurakuntavaaleissa. Äänestäminen on paras mahdollisuutesi vaikuttaa siihen, miltä kirkko tulevaisuudessa näyttää.
Seurakuntien yläpuolella on hiippakunta, jonka nokassa on piispa tuomiokapitulin kanssa. Koko kirkkoa johtaa raskas ja hitaasti liikkuva hallintokoneisto. Sen päättävä elin on kirkolliskokous, jossa on edustajia sekä papeilla että maallikoilla. Piispojen esihenkilö on meidän kirkossamme arkkipiispa. Piispoilla ei ole toimikautta, vaan tultuaan valituksi he palvelevat eläkkeelle jäämiseen asti.
Kysymykset
- Miksi kummin pitää olla konfirmoitu seurakunnan jäsen?
- Miten voit tukea kummilapsesi vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa?
- Miksi Kristuksen kirkko on yksi?
- Kuka johtaa hiippakuntaa?
- Miksi kannattaa äänestää seurakuntavaaleissa?
Nettiripari 