Jokaisella ihmisyhteisöllä on omat lakinsa, jotka mahdollistavat yhteisöjen toiminnan. On pakko olla jotain sovittuja suuntaviivoja hyväksyttävästä käytöksestä, että voidaan tulla keskenään toimeen. Länsimaissa lakijärjestelmä pohjautuu paljolti Raamatussa oleville käskyille ja säädöksille, joista tunnetuimmat ja tärkeimmät ovat kymmenen käskyä.

Vanha testamentti kertoo, että Jumala antoi kymmenen käskyn lain kahdella kivitaululla Moosekselle sen jälkeen, kun oli vapauttanut Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Laki oli merkki liitosta, jonka Jumala oli israelilaisten kanssa tehnyt. Sopimus oli, että kansa noudattaa lakia ja Jumala pitää heistä huolta. Jumala piti sanansa, mutta kansa ei. Jälkikäteen on helppo tuhahdella, että miksi ne noin heikkoja olivat, mutta kymmenen käskyn noudattaminen on hankalampaa, kuin äkkiseltään voisi luulla.
Käskyjen tehtävä on suojella elämää. Ne ohjaavat toimimaan oikein ja siksi niitä olisi hyvä pyrkiä noudattamaan edelleen. Kolme ensimmäistä käskyä koskevat ihmisen ja Jumalan suhdetta, loput ihmistenvälisiä suhteita.
Kymmenen käskyä
1: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
On vain yksi Jumala. Hän on olemassaolomme ja kaiken hyvän lähde. Hän rakastaa meitä ja on luvannut auttaa, kun sitä häneltä pyydämme. Reformaattori Luther toteaa, että ihmisen Jumala on se, jonka puoleen hän kääntyy hädässään. Ps. 50:15 kutsutaan Jumalan puhelinnumeroksi, sillä se sanoo: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” Hädässä ihmisen monesti etsii apua siitä, mihin hän toivonsa pistää. Vain yksi kestää, ja tuo yksi on Jumala.
2: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
Eli älä vanno väärää valaa Jumalan nimissä äläkä hoe ”jumalauta” tai ”omg”. Jumalan nimen oikeaa käyttöä on siunata hänen nimessään ja kertoa hänen suurista teoistaan.
3: Pyhitä lepopäivä.

Luomiskertomuksessa Jumala lepäsi luomistyöstään seitsemäntenä päivänä, ja haluaa meidänkin ottavan yhden päivän viikossa levon kannalta. Hän haluaa meidän rakastavan itseämme ainakin sen verran, että suomme itsellemme levon työstä edes yhtenä päivänä. Päivän pyhittäminen tarkoittaa, että olisi hyvä sinä lepopäivänä pitää yhteyttä kaikkien päiviemme antajaan esimerkiksi lukemalla Raamattua, käymällä kirkossa tai rukoilemalla. Lepopäivän ei tarvitse olla sunnuntai, eikä se kaikille voi sitä olla – kunhan sellainen on.
4: Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Vanhempien rakkautta, huolenpitoa ja neuvoja tulisi arvostaa, vaikka heidän kanssaan ei olisikaan aina samaa mieltä asioista. Heillä on enemmän elämänkokemusta ja he tahtovat lastensa parasta (vaikka toki on huonojakin vanhempia). Luther katsoo, että tämä käsky tarkoittaa laajemminkin niitä, joilla on vastuu ja valta katsoa meidän peräämme – opettajia, poliisia, poliitikkoja. Meidän tulisi kunnioittaa virkavaltaa ja totella heitä.
5: Älä tapa.
Ilmiselvän merkityksen lisäksi tämän käskyn alue on laajemmin ihmiselämän ja -onnellisuuden suojeleminen. Se kieltää myös asiat, jotka tappavat meidät sisäisesti: kiusaamisen, syrjinnän, henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn; kaiken, mikä vahingoittaa toista.

6: Älä tee aviorikosta.
Pettäminen on hajottavaa, eikä siihen pitäisi sortua, ei fyysisesti eikä tunnetasolla. Tämä käsky koskee paitsi avioliittoja, myös muita parisuhteita. Kumppaniaan pitäisi aina kunnioittaa ja kohdella arvostavasti.
7: Älä varasta.
Hyvät asiat, joita meillä on, ovat Jumalan lahjaa. Kunnioitetaan toistemme omaisuutta, kuten haluaisimme heidän kunnioittavan meidän omaisuuttamme. Ei myöskään wareteta laittomasti tai muutenkaan harrasteta piratismia. Ei plagioida muiden töitä, vaan tehdään itse omat.
8: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
On väärin levitellä perättömiä juoruja muista, oli se sitten livenä tai sosiaalisessa mediassa. Huhupuheet satuttavat sitä, jota ne koskevat, eivätkä ne meillekään hyvää tee. On parempi olla rehellinen ja osoittaa lähimmäisenrakkautta varjelemalla myös muiden mainetta.
9: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
Anna muitten pitää kamansa, älä edes yritä ottaa niitä pois. Jo pahan suunnittelu on paha itsessään, ei vain pahan tekeminen.
10: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Sanotaan nyt sitten vielä uudestaan, jos ei ole tähän mennessä mennyt perille. Näpit irti!

Käskyjen tiivistelmä
”Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”” (Matt. 22:34–40).
Eli kymmenen käskyn lain voi tiivistää rakkauden kaksoiskäskyyn: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Kysymykset
- Mikä sinua yllätti käskyjen merkityksessä, sisällössä tai järjestyksessä?
- Ovatko kymmenen käskyä sinusta hyviä neuvoja elämään ja toimivaan yhteiskuntaan? Pitäisikö niitä yhä noudattaa?
- Millainen toiminta on toisen käskyn rikkomista?
- Miten voit pyhittää lepopäivän?
- Mikä käsky kieltää valehtelemasta toisista?
- Mitä käskyä on sinusta helpoin noudattaa? Entä vaikein?