Luominen

Jo Raamatun alussa kerrotaan, että Jumala on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on. Myös uskontunnustus sanoo heti kärkeen, että kirkko uskoo Jumalaan, joka on taivaan ja maan Luoja. Meille on siis tärkeää, että Jumala on Luoja. Mutta miksi? Mitä se tarkoittaa?

Photo by S Migaj on Pexels.com

Luoja – elämän lähde

Jumalan esittely Luojana ja maailman hänen luomanaan avaa näiden kahden olemusta ja suhdetta. Luoja on syy luodun olemassaololle. Olemuksellisesti (eksistentiaalisesti) Luoja ja luotu ovat erilaisia – luotu on lähtöisin Luojalta.

Koska maailma on luotu, eikä vaan randomisti poksahtanut olemaan, sen takana on suunnitelma. Sen olemassaolo ei ole sattumaa, vaan sillä on merkitys ja tarkoitus. Luoja on sen kaavaillut ja syystä tehnyt sellaiseksi, jollainen se on. Luomiskertomuksessa (1. Moos. 1) Jumala katsoo maailmaa sen luotuaan ja toteaa kaiken olevan hyvää. Alkuperäistekstin sana tarkoittaa paitsi hyvää, myös kaunista. Kaikki Jumalan luoma, myös ihminen, on siis luotu hyväksi ja kauniiksi.

Jumalan luomistyö ei päättynyt luomiskertomukseen. Edelleen hän luo uutta ja ylläpitää elämää. Jokainen sydämenlyöntimme ja hengenvetomme on hänen antamansa. Jokainen uusi vuosi on hänen lahjaansa maailmalle.

Ihminen – Luojan selfie

Photo by Bess Hamiti on Pexels.com

Ihmisellä on erityisasema luomakunnassa, koska Jumala teki hänet kuvakseen. Luomiskertomuksessa sanotaan: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

Ihminen Jumalan kuvana ei tarkoita, että Jumala olisi samanmuotoinen kuin ihminen, tai että hänellä olisi ruumis, kuten meillä. Se tarkoittaa, että meidän parhaat ominaisuutemme ja kykymme sisältävät kuvan Jumalasta. Kirkkoisä Augustinus pohtii, että ihmisen sielu, jossa elävät järki, ymmärrys ja muisti, on tuo nimenomainen kuva Jumalasta. Jumalan kuvina meillä on kyky rakastaa ja luoda uutta, esimerkiksi taiteen kautta. Me myös voimme olla persoonallisessa suhteessa Luojamme kanssa, ja juuri tuossa suhteessa ihminen on onnellisimmillaan.

Jumala on luonut jokaisen meistä tarkoituksella juuri tällaiseksi kuin olemme. Psalmissa sanotaan: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” (Ps. 139:13–16). Teksti kertoo, kuinka hyvin Jumala meidät tuntee.

Varjelemaan maailmaa…

Ihmisen luotuaan Jumala antoi hänelle tehtävän: ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä” (1. Moos. 2:15).

Photo by Leonid Danilov on Pexels.com

Juu, ei ole mennyt niin kuin Strömsössä. Tämä on feilattu ihan täysin, ja alkaa olla jo kiire, että asialle voidaan mitään tehdä. Ympäristölle ystävällinen elämäntapa on kristityn velvollisuus – se on ensimmäinen tehtävä, jonka Jumala ihmisille antoi.

Kysymykset

  1. Miksi kristityille on tärkeää uskoa Jumalaan Luojana?
  2. Millainen suhtautuminen maailmaan välittyy luomiskertomuksesta (1. Moos.1:1–2:4)?
  3. Kuuntele yllä oleva Bon Jovin kappale ja pohdiskele juttuja, jotka tekevät sinusta juuri sen, kuka olet.
  4. Mitä ihmiskunta voi tehdä toteuttaakseen paremmin Jumalan käskyä viljellä ja varjella maailmaa?