Jos asiaa ajattelee perinpohjaisesti, kaikki me uskomme moniin asioihin tietämättä niitä varmasti todeksi. Maailma ei pyörisi muuten. Esimerkiksi liikenteessä liikkuessamme meidän on pakko uskoa, että vasemmalta tuleva autoilija väistää, kun hänen tulee niin tehdä. Kun olemme kylässä ja meille tarjotaan ruokaa, uskomme, että ruoka on turvallista syödä (töissä olen kerran tietämättäni syönyt tämän uskomuksen takia ryöppäämättömiä korvasieniä). Ihmissuhteissa kerromme toisillemme salaisuuksia uskoen siihen, että toinen ei kerro niitä eteenpäin. Usko johonkin todistamattomaan ei siis ole meille tuntematon ja vieras ilmiö.
Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1). Oikeastaan aika hyvin sanottu uskosta yleisesti, ei vain uskonnollisesta uskosta. Emme näe vaikka toisten ihmisten tunteita meitä kohtaan, mutta toivomme niiden olevan positiivisia, joten uskomme näin olevan. Emme tiedä, onko yhteiskuntamme oikeudenmukainen, mutta toivomme sen olevan, joten uskomme niin.
Moni kokee, että usko Jumalaan on ihmiselle luontainen asia. Että mielemme kaipaa olla yhteydessä meitä suurempaan. Kirkkoisä Augustinus on pohtinut, että Jumala on luonut meidät itseään varten, ja meidän sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon hänessä. Jumala on meidät luodessaan tarkoittanut meidät elämään yhteydessä kanssaan. Jos tuota yhteyttä ei ole, tunnemme, että elämästämme puuttuu jotain oleellista. Puutosta yritetään paikata muilla jutuilla, mutta mikään ei täytä sydämen kaipausta ennen kuin suhde Jumalaan on kunnossa.
Usko Jeesukseen on Pyhän Hengen työtä meissä. Usko on, kuten nimestä näkee, kristinuskossa tärkeä asia. Reformaattori Luther opettaa, että ihminen pelastuu ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Hän ei tarkoita tässä yleistä uskoa hyvään, vaan uskoa Jeesukseen Herrana ja Pelastajana. Paavali tiivistää: ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva” (Room. 10:9).
Loppupeleissä ”uskossa olemisen” kriteerit ovat matalat. ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko” (Gal. 5:6b) – ei pamflettien jakaminen, maailmanlopun saarna, kirkonpenkin jatkuva kuluttaminen tai virsien osaaminen ulkoa. ”On selvää, ettei Jumala pidä ketään oikeamielisenä lain noudattamisen vuoksi. Sanotaanhan: »Se elää, jonka oikeamielisyys tulee uskosta.»” (Gal. 3:11, UT2020). Tämä tarkoittaa, ettemme ansaitse pelastusta omilla hyvillä teoillamme tai sillä, miten hienosti onnistumme elämään. Pelastus tapahtuu uskon kautta armosta, ei siksi, että Jumala olisi sen meille jotenkin velkaa.
Usko on Jumalan lahja. Sitä voi hoitaa lukemalla Raamattua, rukoilemalla, käymällä ehtoollisella ja viettämällä aikaa muiden kristittyjen kanssa. Näiden toimien kautta Pyhä Henki pääsee vaikuttamaan meissä ja uudistamaan sekä meitä että uskoamme. Jumala puhuu meille Raamatussa ja rukouksessa. Ehtoollisella me kohtaamme Jeesuksen ja saamme syntimme anteeksi. Jeesus on luvannut olla läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään, joten hän on paikalla, kun kristityt kokoontuvat. Usko vahvistuu näiden kanavien kautta, koska niiden avulla pidämme yhteyttä Jumalan kanssa.
Kysymykset
- Pohdi hetki arkeasi. Millaisiin asioihin uskot niitä todistamatta?
- Miksi ihminen kaipaa suhdetta Jumalaan?
- Miten usko syntyy?
- Miten uskoa voi hoitaa?
- Katso yllä oleva Mikavelin video. Mitä etsijä hänen mukaansa löytää?
Nettiripari 